Uuden Arpajaislain Vaikutukset Suomen Talouteen 2026
Suomessa on käynnistynyt merkittävä muutos rahapelaamisen suhteen, kun rahapelimarkkinat avataan kilpailulle viimeistään vuonna 2026. Nykyinen hallitus on kirjannut tämä nykyiseen hallitusohjelmaan ja sisäministeriö parhaillaan valmistelee aloitetta.
Tätä aikaisemmin Suomessa rahapelejä on saanut tarjota ja markkinoida ainoastaan Veikkaus, mutta tulevaisuudessa myös ulkomaiset yritykset saavat astua kotimaamme markkinoille. Näin ollen kilpailu kovenee, joten pelaajien on syytä syynätä yhä tarkemmin, mikä pokerisivusto tarjoaa eniten bonuksia ja parhaat palvelut.
Tässä mielessä on myös mielenkiintoista pohtia sitä, minkälaisia vaikutuksia siirtymällä on Suomen talouteen, joka on kohdannut paljon vaikeuksia viime aikoina. Veikkaus on ollut merkittävä tulonlähde varsinkin urheilun ja kulttuurin tukemisen kannalta, joten kysymys varmasti kiinnostaa monia suomalaisia.
Lisenssijärjestelmä tuo uuden tulonlähteen valtiolle
Lisenssijärjestelmä poikkeaa monopolista siten, että ulkomaiset yritykset voivat ostaa lisenssin ja alkaa tarjoamaan rahapelejä suomalaisille. Näin Suomeen syntyy lisenssimaksujen lisäksi myös verotuloja, joilla voidaan kattaa erilaisia valtion menoja.
Monopolista siirrytään pois lähinnä sen takia, että nykyisin suuri osa suomalaisten pelaajien rahapeleihin käyttämistä rahoista päätyy ulkomaille. Laki ei kiellä rahapelien pelaamista ulkomaisilla sivustoilla, jotka usein tarjoavat paremmat bonukset ja palautusprosentit kuin Veikkaus.
Juuri näistä syistä johtuen Veikkauksen asema Suomen rahapelimarkkinoilla on jatkuvasti pienentynyt. Lisäksi Suomen valtio on alkanut tiukentamaan esimerkiksi kolikkopelien pelaamista kaupoissa, mikä tekee yrityksen tilanteesta entistä hankalemman.
Nyt kaikki kuitenkin muuttuu viimeistään vuoden 2026 aikana. Tuolloin ulkomaiset rahapeliyritykset voivat hankkia toimiluvan ja sitä kautta Suomeen ohjautuu lisää verotuloja. Näitä tuloja voidaan sitten kohdistaa esimerkiksi peliongelmien ehkäisyyn sekä jakaa apurahaa yleishyödyllisille järjestöille.
Kokonaisuudessaan lisenssijärjestelmän vaikutukset Suomen talouteen ovat positiivisia, mutta on hyvä muistaa myös se, että se sisältää omat riskinsä. Vaikka valtion verotulojen kasvu ja kilpailun lisääntyminen tuovat mukanaan taloudellisia hyötyjä, ongelmapelaaminen saattaa myös lisääntyä.
Nettikasinoita markkinoidaan yleensä melko aggressiivisesti varsinkin nuorille. Tämä luo sääntelyyn liittyvän ongelman, jossa yhteisten pelisääntöjen määrittäminen on keskiössä.
Suomen on kuitenkin samalla pyrittävä luomaan ympäristö, jossa yritykset voivat myös mainostaa palveluita. Jos taas mainostaminen on liian tunkeilevaa, se voi tuottaa omat ongelmat juuri peliongelmaisten parissa.
Minkälaisista rahasummista lisenssijärjestelmän kohdalla puhutaan?
Kukaan ei osaa vielä sanoa tarkkoja rahasummia liittyen lisenssijärjestelmän muodostamiin uusiin rahavirtoihin. Joitakin valistuneita arvioita voidaan kuitenkin tehdä tutkimalla sitä, kuinka paljon rahaa liikkuu ylipäätään rahapelaamisen suhteen suomalaisten keskuudessa.
Veikkaus ilmoitti vuoden 2023 liikevaihdoksi 1 033,1 miljoonaa euroa, joten kyse ei ole mistään pikkurahoista. Kun liikevaihdosta vähennetään kulut ja muut menoerät, valtion kassaan kilahtaa joka vuosi melko suuri määrä verotuloja. Tulos taas oli 578,5 miljoonaa euroa, joten Veikkauksen kohdalla kyseessä on melko tuottava liiketoiminta.
Veikkauksen tulee nykylainsäädännön mukaan maksaa arpajaisveroa, joka vuonna 2023 oli viisi prosenttia. Tuolloin yritys maksoi arpajaisveroja valtiolle 51,7 miljoonan euron edestä. Näillä rahoilla Suomen talous voi parantaa julkisen sektorin palveluita kattamalla niihin liittyviä kustannuksia.
Lisenssijärjestelmä koskee varsinaisesti digitaalista pelaamista verkon kautta. Netissä pelaaminen muodosti 54,8 prosenttia Veikkauksen katteesta, ja tämä osuus nousi 4,5 prosenttiyksikköä edelliseen vuoteen verrattuna.
Tässä kohdin on huomautettava, että suuressa kuvassa Veikkauksen asema suomalaisten pelaajien keskuudessa on vähentynyt jatkuvasti. Suomalaisten pelaamista euroista netissä noin puolet päätyy nykyään ulkomaisille nettikasinoille.
Viime vuosien kehitys on johtanut siihen, että suomalaiset pelasivat ulkomaisilla nettikasinoilla noin 520–590 miljoonan euron edestä vuodessa. Tämä on merkittävä rahasumma, josta valtio pyrkii saamaan osansa siirtymällä lisenssijärjestelmään.
Vaikka lisenssijärjestelmästä ei tietystikään tule Suomen talouden pelastajaa, sen avulla voidaan joka tapauksessa lisätä valtion tuloja. Se on myös hyvin perusteltu, koska yhteiskunnan on hoidettava pelaamisesta koituvat haitat. Nykyisessä monopolijärjestelmässä ulkomaiset nettikasinot eivät osallistu tähän millään tavalla.
Mihin näitä kasvavia verotuloja sitten käytetään?
Pääosin Veikkauksen luomat rahavirrat on ohjattu yleishyödyllisten järjestöjen ja muille tuensaajille. Näin niillä on pyritty kattamaan sellaista toimintaa, jota ei välttämättä pystyttäisi vapailla markkinoilla tuottamaan.
Suurin osa Veikkaus-rahoista on suunnattu esimerkiksi urheilun ja kulttuurin kehittämisen pariin. Näitä avunsaajia on ollut Suomessa vuosittain noin 4 000 kappaletta. Tässä mielessä Veikkauksen rooli on ollut tärkeä, koska se on monipuolistanut suomalaista kulttuuria monella tapaa.
Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut ulkomaiset nettikasinot. Koska ne pystyvät oman maansa sääntelyn piirissä tarjoamaan esimerkiksi ensitalletusbonuksia, pelaajat ovat luonnollisesti laittaneet rahansa mieluummin niihin kuin Veikkauksen peleihin.
Tämä trendi on jatkunut jo pitkään ja voimistunut entisestään 2020-luvun aikana. Samalla se on tarkoittanut sitä, että Suomen yhteiskunnan pyörittämiseen on jäänyt rahapelaamisen osalta koko ajan vähemmän rahaa.
Lisenssijärjestelmän myötä näitä rahavirtoja pyritään kääntämään takaisin Suomeen. Jos ulkomaiset peliyhtiöt saavat luvan mainostaa palveluitaan, niistä esimerkiksi urheiluseurat tai tapahtumien järjestäjät voisivat saada uusia tulonlähteitä.
Verotulojen kasvun myötä myös yritykset ja muut toimijat voivat hyötyä taloudellisesti uudesta rahapelimallista. Se taas auttaa Suomen taloutta, sillä maamme tarvitsee enemmän rahaa esimerkiksi työpaikkojen luomista varten.
Suomen talous isossa kuvassa – talouskasvua odotettavissa seuraavina vuosina
Suomen talous on ollut viime aikoina huonossa tilassa, sillä maamme ei ole päässyt nauttimaan kunnon talouskasvusta vuoden 2008 talouskriisin jälkeen. Siinä missä muut Pohjoismaat ovat onnistuneet jatkamaan kasvuaan, Suomessa talous on polkenut paikoillaan.
Monet asiantuntijat ovat kuitenkin viime aikoina antaneet ennusteita, että Suomen talous lähtisi kasvamaan pitkästä aikaa. Tämä on loistava uutinen varsinkin koronan ja Ukrainan sodan aiheuttamien ongelmien jälkeen.
Suureen riemuun ei ole kuitenkaan aihetta, sillä mitään suurta talouskasvua Suomeen ei ainakaan näillä näkymin nähtävissä. Siinä mielessä lisenssijärjestelmän käyttöön ottaminen on positiivinen asia, koska kaikki tulonlähteet tulisi käydä läpi tiukalla seulalla.