Pelituottaja Evolutionia syytetään laittomasta pelitarjonnasta

Markkinoiden suurin livekasinopelien tuottaja Evolution on joutunut viime kuukausien aikana ikävien syytösten kohteeksi. Yhtiö menetti pahimmillaan kolme miljardia dollaria markkina-arvostaan, kun nimettömänä pysytellyt kilpailija syytti yhtiötä laittomasta pelitarjonnasta.

Livepeleistään tunnettu Evolution tarjoaa pelejään ympäri maailmaa ja viime vuosina se on pyrkinyt saamaan jalansijaa etenkin Yhdysvaltain markkinoilla. Alun perin Evolution on lähtöisin Euroopasta, mikä on edelleen myös yhtiön suurin markkina-alue. Pikakasinot suomi ovat yksi yhtiön merkittävistä markkinoista.

Yhtiön kannalta Evolution toimista tehdyn valituksen keskeinen ongelma oli, että Evolutionin syytettiin toimineen Yhdysvaltain pakotelistalla olevissa maissa. Tällä voi olla merkittävä vaikutus yhtiön toimintaan ja kasvuun Yhdysvalloissa.

Syytösten taustalla ilmeisesti kilpaileva yritys

Kantelu Evolutionin toiminnasta jätettiin New Jerseyn rahapelitoimintaa valvovalle viranomaiselle viime vuoden puolella marraskuun puolivälissä. Viranomaisille kanteen jätti lakiyhtiö Calcagni & Kanefsky LLP, mutta tosiasiassa taustalla oli huhujen mukaan jokin Evolutionin kilpailijoista.

Yhdysvalloissa New Jersey on yksi ensimmäisistä rahapelimarkkinansa avanneista osavaltioista. Evolutionille New Jersey on ollut keskeinen markkina-alue Yhdysvaltain kasvun kannalta. New Jerseyn rahapelilainsäädännön mukaan lisenssin haltijoiden on osoitettava rehellisyyttä ja nuhteettomuutta. Tämä sisältää myös sen, että lisenssinhaltijan ei ole sallittua toimia harmailla markkinoilla.

Rahapeliviranomaisille jätetyssä syytteessä väitetään, että Evolutionin pelejä on ollut mahdollista pelata muun muassa Iranissa, Sudanissa ja Syyriassa. Nämä maat ovat kaikki Yhdysvaltain pakotelistalla. Syytöksen mukaan pelaajien joukossa on ollut myös Syyrian presidentin lähipiiriin kuuluvia henkilöitä.

Kanteluun oli lisätty videomateriaalia todistaen kuinka pelejä on ollut mahdollista pelata esimerkiksi Hong Kongista sekä Singaporesta käsin. Näillä alueilla rahapelien pelaaminen on ehdottomasti kiellettyä. Videoilla talletukset ja kotiutukset kasinoille tehtiin käyttäen kryptovaluuttoja.

Pakotelistalla olevissa maissa toimimisen lisäksi Evolutionia syytetään pelien tarjoamisesta lisensoimattomien nettikasinoiden kautta Ruotsissa, Italiassa sekä Espanjassa.

Evolution kiistää kaikki väitteet

Odotusten mukaisesti Evolution on vastannut kiistämällä kaikki syytökset virheellisinä. Investointisuhteista vastaavan Carl Lintonin mukaan Evolution noudattaa hyvin tarkkaan kaikkia lakeja ja säädöksiä kaikissa niissä maissa, joissa pelejä tarjotaan.

Lintonin antaman lausunnon mukaan Evolutionin pelejä ei ole mahdollista pelata sellaisissa maissa, jotka kuuluvat Yhdysvaltain pakotelistalle. Evolutionin mukaan pelipalveluita tarjoavat vain sellaiset pelisivustot ja kasinot ilman rekisteröitymistä, joilla on hallussaan asianmukainen lisenssi ja jotka toimivat laillisilla markkinoilla.

Carl Linton kuitenkin huomauttaa, että viime kädessä kasino-operaattorit päättävät, missä tuotteita tarjontaan. Evolutionin yhteistyöverkosto on valtaista, eikä yhtiöllä ole keinoa valvoa jokaisen yksittäisen nettikasinon toimintaa kaikissa maissa.

Evolution ei myöskään suoraan tarjoa pelejä asiakkaille eikä käsittele pelaajien tekemiä talletuksia. Yhtiö tarjoaa pelejään ainoastaan erillisten kasino-operaattoreiden kautta, ja lopulta on näiden yhtiöiden vastuulla noudattaa kaikkia eri lakeja ja säädöksiä.

Evolution ei ole syytösten kanssa yksin: vuoden 2021 aikana myös vedonlyöntiyhtiö SBTechiä syytettiin pelipalveluiden tarjoamista Kiinan ja Iranin kaltaisilla kielletyillä markkinoilla.

Evolution on markkinoiden suurin livepelituottaja

Evolution on vuonna 2006 perustettu kasinopelivalmistaja, joka tunnettiin aikaisemmin nimellä Evolution Gaming. Yhtiö on markkinoiden suurin livepelivalmistaja, jonka portfolioon kuuluu kymmeniä eri livepelejä.

Suurin osa Evolutionin peleistä on klassisia pöytäpelejä, kuten blackjackia, rulettia, baccaratia ja pokeria. Näiden rinnalle Evolution on viime vuosina kehittänyt uudenlaisia seurapelejä, kuten Monopoly Live, Dream Catcher ja Crazy Time.

Evolutionilla on ympäri maailmaa lukuisia livestudioita, joista käsin livelähetykset toimitetaan. Yhtiön palveluksessa työskentelee lähes 5,000 rahapelialan ammattilaista ympäri maailmaa. Evolutionin livepelejä on saatavilla useilla eri kielillä, suomenkielinen ruletti mukaan lukien.

Vuonna 2020 Evolution sai paljon palstatilaa mediassa fuusioiduttuaan ruotsalaisen pelivalmistaja NetEntin kanssa. NetEnt oli livepelien saralla Evolutionin suurin kilpailija, joten fuusioituminen loi markkinoille ylivoimaisen livepelijättiläisen.

Viime vuosina Evolution on ostanut myös lukuisia muita pelivalmistajia. Talliin ovat liittyneet muun muassa livepelivalmistaja Ezugi sekä kolikkopelivalmistajat Red Tiger ja Big Time Gaming.

Syytökset ovat vaikuttaneet merkittävästi osakekurssiin

Evolution on listattu Tukholman pörssiin ja yhtiön osake on menestynyt aina listautumisestaan asti erinomaisesti. Viime vuoden lopulla esitetyt syytökset aiheuttivat yhtiön osakekurssissa ennennäkemättömän notkahduksen, kun yhtiön markkina-arvosta katosi lyhyessä ajassa yli kolme miljardia dollaria.

Vuoden 2021 viimeisten ja vuoden 2022 ensimmäisten viikkojen aikana pahin savu on kuitenkin hälvennyt ja sijoittajien usko yhtiöön palautunut. Evolutionin osakekurssi on noussut useita kymmeniä prosentteja pahimmasta kuopasta, joskin jääden edelleen kauas huippulukemista.

About Author /

Leave a Comment

Your email address will not be published.

Start typing and press Enter to search