Microsoft ostaa pelituottaja Activision Blizzardin

Ohjelmistoyhtiö Microsoft on tehnyt koko historiansa suurimman yrityskaupan ostamalla peliyhtiö Activision Blizzardin. Jättimäisen yrityskaupan hinnaksi tuli lopulta 68,7 miljardia dollaria eli noin 60 miljardia euroa. Microsoft aikoo maksaa koko velattoman kauppahinnan käteisellä.

Kaupan määrä toteutua ensi vuoden aikana

Microsoftin ja Activision Blizzardin hallitukset ovat kummatkin jo hyväksyneet yrityskaupan, mutta kaupan toteutuminen odottaa vielä lisäksi Activision Blizzardin osakkeenomistajien ja viranomaisten hyväksyntää. Kaupan odotetaan toteutuvan tilikauden 2023 aikana.

Jos kilpailuviranomaiset hyväksyvät kaupan, Microsoftista tulee maailman kolmanneksi suurin peliyhtiö. Liikevaihdon perusteella ainoastaan kiinalainen Tencent, joka omistaa esimerkiksi Supercellin, ja japanilainen Sony, joka valmistaa muun muassa PlayStation-konsoleita, jäisivät tätä suuremmiksi.

Microsoftin mukaan yrityskauppa auttaa teknologiajättiä kasvattamaan peleihin liittyviä liiketoimiaan, minkä lisäksi se tarjoaa hyvän tukipilarin yhtiön oman metaversumin luomiseksi.

Microsoft on tehnyt hiljattain myös muita suuria yrityskauppoja. Maaliskuussa 2021 se osti Bethesdan omistavan ZeniMax Median 6,6 miljardin euron kauppahinnalla.

Mitä yrityskauppa käytännössä tarkoittaa?

Kaupan myötä Microsoft ottaa uuden suunnan pelien ja viihteen maailmaan, sillä aiemmin se on keskittänyt toimintansa ainoastaan työ- ja yritysohjelmistoon, kuten monien käytössä olevaan Office 365 -ohjelmistopakettiinsa.

Activision Blizzardin tunnetuimpia tuotteita ovat muun muassa Candy Crush, Call of Duty, Overwatch ja World of Warcraft, jotka yrityskaupan myötä siirtyvät Microsoftin omistukseen. Nämä pelit ovat suosittuja ympäri maailmaa ja myös moni pikacasino on julkaissut niistä omia versioitaan.

Microsoftin tarkoituksena on sisällyttää Activision Blizzardin pelit osaksi kuukausimaksullista Xbox Game Pass -pelitilausta, jolla on tällä hetkellä yli 25 miljoonaa tilaajaa. Tämä tarkoittaisi sitä, ettei suurimpia nimiä välttämättä ole tarjolla Sonyn tai Nintendon laitealustoille. Tämän tapahtuessa esimerkiksi Diablo IV ja Overwatch 2 saattavat jäädä ainoastaan PC- ja Xbox-pelaajien saataville.

Yrityskauppa saattaa myös päättää Sonyn tekemät yksinoikeussopimukset, joita yhtiöllä on ollut esimerkiksi Call of Duty -peliin jo vuodesta 2013 lähtien. Call of Duty voi muutoksen myötä tulla ilmaiseksi kaikille Xbox Game Passin tilaajille, mutta sen sijaan esimerkiksi uuden PlayStation 5:n omistajat joutuisivat pulittamaan siitä 80 euroa.

Mitään ei kuitenkaan ole vielä lyöty lukkoon alustojen osalta, joten voi hyvinkin olla, ettei kaikkia Activision Blizzardin pelejä kuitenkaan julkaistaisi yksinoikeudella Xbox-pelaajille.

Microsoft omistaa pian suuren osan pelejä kehittäviä yhtiöitä, jolloin se pääsee käytännössä sanelemaan kaikki ehdot. Tämä voi vaikuttaa niin pelien julkaisuaikatauluun kuin laatuunkin – eikä välttämättä positiivisella tavalla, ainakaan pelaajien kannalta.

Yhdeksän uutta studiota mukaan

Edellyttäen, että kaikki kilpailuviranomaiset hyväksyvät kaupan, Microsoftin hankkima Activision Blizzard tuo mukaan yhdeksän uutta studiota. Tällöin sen omistamien pelikehittäjien kokonaismäärä nousee 32:een.

Sopimuksen suurimmat studiot ovat Call of Dutyn kehittäjä Treyarch Games ja Infinity Ward sekä Overwatch-, Diablo- ja World of Warcraft-pelien kehittäjä Blizzard Entertainment. Activisionin aiempien ostojen ja fuusioiden myötä Microsoft saa myös omistusoikeuden entisiin PlayStationin eksklusiivisiin peleihin, joihin lukeutuvat muun muassa Spyro-, Crash Bandicoot- ja Tony Hawk -sarjat.

Sopimukseen kuuluu myös useita pienempiä studioita, jotka joko toimivat yhteistyössä kehittäjinä tai tukevat Activision Blizzardin suurempia pelejä, mukaan lukien Beenox, Toys for Bob, High Moon Studios, Sledgehammer Games ja Raven Software. Microsoft saa omistukseensa myös merkittävän mobiilipelituottajan, Kingin, jonka tunnetuin luomus on suosittu Candy Crush.

Activision Blizzard jo kuukausia kestäneen kohun alla

Activision Blizzard on ollut jo muutaman kuukauden ajan merkittävän ahdistelukohun kourissa, minkä vuoksi yhtiön kurssi on ollut laskussa. Muun muassa Kalifornian osavaltio on haastanut sen oikeuteen puutteista työsuojelussa.

Kaksi vuotta kestäneen tutkinnan mukaan yhtiön väitetään syrjineen naispuolisia työntekijöitä. Lisäksi useiden paljastusten mukaan yhtiössä on ollut vuosien ajan useampia häirintä- ja ahdistelutapauksia sekä seksuaalista hyväksikäyttöä, johon ei ole puututtu riittävästi.

Noin 20 prosenttia yhtiön 9 500 työntekijästä on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa vaaditaan toimitusjohtaja Bobby Kotickin eroamista.

Microsoft on ollut kyseisestä kohusta hyvin avoin, eikä se ole lähtenyt peittelemään asiaa. Yhtiön toimitusjohtaja Phil Spencer kirjoitti tiedotteessaan: ”Microsoft on yhtiönä lupautunut tuomaan inklusiivisuuden kaikkiin pelaamisen osa-alueisiin, sekä työntekijöiden että pelaajien osalta.”

“Me arvostamme syvästi yksittäisiä studiokulttuureja. Uskomme myös luovan menestyksen ja itsenäisyyden kulkevan käsi kädessä ja uskomme siihen, että kaikkia henkilöitä kohdellaan kunnioittavasti. Vaadimme tätä samaa kaikilta tiimeiltämme ja johtajiltamme. Odotamme innolla voivamme ottaa Activision Blizzardin loistavat tiimit mukaan meidän proaktiiviseen ja inklusiiviseen kulttuuriimme.”

Uutinen yrityskaupasta sai Activision Blizzardin kurssin merkittävään nousuun jo ennen kaupankäynnin alkua.

About Author /

Leave a Comment

Your email address will not be published.

Start typing and press Enter to search